Lehdistötiedotteet
SMT.fi -verkkokauppa laajenee taksipalveluilla
LEHDISTÖTIEDOTE - Julkaisuvapaa 16.1.2012
Jo lokakuussa 2011 alkanut yhteistyö Suomen Matkatoimiston ja suomalaisen Cabforce-taksipalvelun kanssa laajentuu kaikkien matkustajien ulottuville www.smt.fi -verkkokauppaan 19. tammikuuta. SMT on ensimmäisenä Suomessa tuonut taksit osaksi liikematkustuksen kokonaispalveluita, ja pian palvelu lanseerataan avoimeen verkkokauppaan myös yksittäisten matkustajien ulottuville.
Korkeamman hintaluokan autokyytejä on jo pitkään voinut varata netistä, mutta suomalainen Cabforce toi yhdessä SMT:n kanssa taksipalvelun mukaan matkahallinnon käyttämiin keskitettyihin palveluihin. Palvelun kautta matkustajat voivat tilata ennakkoon luotettavia takseja. Toimintaperiaate on sama kuin hotellien ja lentojen varaamisessa, sillä myös Cabforce yksinkertaistaa matkavarausten teon takaamalla kiinteän hinnan, laadunvalvonnan sekä kuukausilaskutuksen raportteineen.
Kun taksin tilaa ennakkoon esimerkiksi lentokentälle, kuljettaja on tuloaulassa vastassa helposti tunnistettavan kyltin kanssa. Paikallinen taksiyhtiö seuraa lentoaikatauluja, minkä ansiosta sovittu odotusaika alkaa juosta vasta lennon laskeuduttua. Matkustaja saa kaikista taksitilauksistaan selkeät vahvistukset sähköpostitse ja tekstiviestinä, jolloin voi olla varma tilauksen läpimenosta sekä noudon sujuvuudesta.
Cabforce-taksipalvelu löytyy jatkossa SMT.fi -sivuston verkkokaupasta lentojen, hotellien, vuokra-autojen ja laivojen lisäksi. Tarjonnaltaan SMT.fi -verkkokauppa on Suomessa ylivertainen. Kyseessä on ainoa suomalainen matkatoimisto, joka tuo myös tärkeimpien laivayhtiöiden tarjooman vertailtavaksi verkkokauppaan. Näin paras hinta on helppo ja nopea löytää. Asiakkaiden keskuudessa hiljattain toteutetun käyttäjäkyselyn perusteella yli 85 prosenttia vastanneista suosittelisi SMT:n verkkokauppaa ostospaikaksi ystävilleenkin.
SMT OneLine
Marraskuussa lanseerattu liikematkustuksen uusi palvelustandardi, OneLine, on otettu hyvin vastaan. Käyttäjäkyselyyn vastanneista noin 80 prosenttia on kokeillut OneLinea ja kokee palvelun olevan hyvä ja tuovan lisäarvoa asioimiseen. Suosiota saavuttaneen palvelun kehittämistä jatketaan tulevaisuudessakin. Henkilökohtaista palvelua verkkopalvelun rinnalla tarjoava SMT OneLine erottaa SMT.fi -verkkokaupan kaikista muista liikematkustuksen palveluntarjoajista. Verkossa itsenäisesti asioivat asiakkaat saavat tarvittaessa tuttua henkilökohtaista, suomenkielistä palvelua pelkän itsepalvelun sijaan.
Lisätietoja:
Susanne Lindroos, kehityspäällikkö, Suomen Matkatoimisto
susanne.lindroos@smt.fi, p. 050 4141 132
Suomen Matkatoimisto Oy (SMT) kuuluu Suomen ja Baltian maiden johtaviin liikematkatoimistoihin. Yritys perustettiin vuonna 1909 ja se kuuluu Finnair-konserniin. SMT palvelee yrityksiä liike-, ryhmä-, kokous-, kongressi-, kannuste- ja messumatkojen järjestämisessä sekä verkkopalveluiden että kattavan palveluverkostonsa kautta. Baltian maissa SMT toimii tytäryhtiönsä Estravelin kautta. SMT on maailman suurimpiin kuuluvan liikematkatoimiston, American Express Business Travelin valittu kumppani Suomessa. www.smt.fi
SMT lanseerasi liikematkustuksen uuden palvelustandardin
LEHDISTÖTIEDOTE - Julkaisuvapaa 22.11.2011
SMT lanseerasi liikematkustuksen uuden palvelustandardin
Myös TraWell Club ja täysin uusittu mobiilisivusto ovat nyt auki
SMT on lanseerannut hiljattain useita liikematkustajan arkea helpottavia palveluita. OneLine on liikematkustuksen uusi palvelustandardi. SMT OneLine yhdistää uudella tavalla online- ja offline-palvelun verkkokaupan asiakkaille. SMT myös erottuu näin kaikista muista liikematkustuksen verkkokaupoista. Verkossa itsenäisesti asioivat asiakkaat saavat tarvittaessa offline-kanavista tuttua henkilökohtaista, suomenkielistä palvelua pelkän itsepalvelun sijaan.
SMT TraWell Club -kanta-asiakasohjelma
TraWell Club on täysin uusi, maksuton klubi liikematkustajille. Kyse ei ole pisteiden tai bonusten keräämisestä, vaan edut saa käyttöönsä heti liittymisen jälkeen. Klubin jäsenetuina on erikoishintoja ja alennuksia palveluista ja tuotteista, jotka lisäävät liikematkustajien matkustusmukavuutta.
TraWell Clubin mobiili jäsenkortti ladataan omaan matkapuhelimeen, jolloin se kulkee aina mukana eikä perinteistä muovikorttia tarvita. Myös kulloinkin voimassa olevat kanta-asiakasedut voi tarkistaa suoraan matkapuhelimesta kortin lataamisen jälkeen. http://finnair.mailem.fi/webServices/shorturl/1b8cVoimassa olevat edut näkyvät myös mobiilikortti.com -sivustolla.
SMT:n uusi mobiilisivusto
Suomen Matkatoimisto lanseerasi ensimmäisenä matkatoimistona Suomessa mobiilisivuston vuonna 2009. Nyt olemme avanneet täysin uudistetun version sivustosta osoitteessa m.smt.fi. Uusi suomenkielinen sivusto on suunniteltu asiakkailta saadun palautteen ja toiveiden perusteella.
Palvelua kehitetään jatkuvasti. Tässä vaiheessa matkapuhelimien näytöille optimoitu sivusto sisältää check my trip -palvelun, SMT:n ja ulkoministeriön ajankohtaiset uutiset liikematkustukseen liittyen, palautteenjättömahdollisuuden sekä SMT:n tärkeimmät yhteystiedot. Piakkoin julkaistaan myös mobiililaitteelle optimoidut tarjoukset sekä lentovaraustoiminnon.
Palvelun käyttäjällä pitää olla internetselaimella varustettu matkapuhelin. Mobiilipalvelu on maksuton, mutta matkapuhelinoperaattorit perivät palveluista datasiirtomaksun liittymähinnastonsa mukaisesti.
Lisätietoja:
Susanne Lindroos, kehityspäällikkö, Suomen Matkatoimisto
susanne.lindroos@smt.fi, p. 050 4141 132
Suomen Matkatoimisto Oy (SMT) kuuluu Suomen ja Baltian maiden johtaviin liikematkatoimistoihin. Yritys perustettiin vuonna 1909 ja se kuuluu Finnair-konserniin. SMT palvelee yrityksiä liike-, ryhmä-, kokous-, kongressi-, kannuste- ja messumatkojen järjestämisessä sekä verkkopalveluiden että kattavan palveluverkostonsa kautta. Baltian maissa SMT toimii tytäryhtiönsä Estravelin kautta. SMT on maailman suurimpiin kuuluvan liikematkatoimiston, American Express Business Travelin valittu kumppani Suomessa. www.smt.fi
Kokouskulut kuriin matkatoimiston avulla
LEHDISTÖTIEDOTE - Julkaisuvapaa 20.10.2011
Kokouskulut kuriin matkatoimiston avulla
Globaalin talouden integraation ansiosta liiketoiminta koostuu nykyisin entistä enemmän kokouksista, näyttelyistä ja näiden ryhmien tarpeista syntyvästä liikematkustuksesta. Suurimmalle osalle yrityksiä matkustus on yksi suurimmista kontrolloitavissa olevista kuluista.
Useat yritykset ovat huomanneet, että niin kutsuttu MICE-matkustus (Meetings, Incentives, Conferences, and Exhibitions) on tehokas tapa muun muassa motivoida työntekijöitä, lanseerata uusia tuotteita ja markkinoida brändiä. Tapahtumamatkailua ei pidä käsittää liian kapea-alaisesti. Se nimittäin käsittää kaiken yrityksessä tapahtuvan, useamman ihmisen yhteen kokoavan toiminnan niin kotimaassa, ulkomailla, virtuaalisesti tai jopa yrityksen omissa tiloissa. Suomen Matkatoimiston tapahtumayksikkö sai loppukesästä uuden vetäjän, kun pitkällä kokemuksella tapahtumia järjestänyt Mikaela Nieminen aloitti SMT:n tapahtuma- ja kokouspalvelutiimissä myyntiryhmän päällikkönä.
Yritykset, jotka ovat aikaisemmin hoitaneet itse kaikki tapahtuma- tai kokousjärjestelynsä, arvioivat usein omat kokouskulunsa todellisuutta huomattavasti alhaisemmiksi. Käsitys kokouksiin käytetystä budjetista saattaa olla jopa vain 30 prosenttia todellisuudessa käytetystä rahamäärästä. Tämä käy ilmi American Express Business TravelinraportistaEstablishing a Best-In-Class Meeting Expense Management Strategy.
Väärä mielikuva selittyy usein sillä, että kuluja on maksettu sieltä täältä yksi kerrallaan. Kun sitten tarvitaan tietoa kokonaiskuluista, yrityksessä ymmärretään summata vain suurien tapahtumien kulut, kun todellisuudessa jok’ikinen pienikin kokous synnyttää menoja. Matkatoimiston kautta järjestettynä tapahtumien kulut pysyvät helpommin hallinnassa, sillä keskitetyn toimintamallin ansiosta jokainen menoerä päätyy haluttaessa samaan raporttiin. Kustannustehokas ajattelu on näin läsnä koko ajan.
- Kuluja tulee tarkasteltua kriittisemmin, kun näkee konkreettisesti, mitä viivan alla on. Järjestelyihin käytetyt määrärahat eivät hautaudu eri käyttäjien luottokorteille tai kululaskuille, vaan kaikki hoidetaan keskitetysti yhdessä paikassa, valottaa Nieminen.
Kohti virtuaalisia ja innovatiivisia tapahtumia
Sekä virtuaaliset että kasvotusten tapahtuvat kokoontumiset ovat yrityksissä nykypäivää. Liiketoiminnan kasvun edellytys on oikeanlaiset kontaktit ja kohtaamiset. Meidän tehtävämme matkatoimistona on luoda optimaaliset puitteet näille kohtaamisille asiakasyritystemme puolesta.
- Tulevaisuuden trendi tapahtuma- ja kokouspalveluiden alalla on virtuaalikokoukset. Näiden toteuttamiseksi yritykset tarvitsevat ennen kaikkea luotettavia kumppaneita, jotka löytyvät helpoimmin matkatoimiston kautta, Nieminen muistuttaa.
Entistä innovatiivisemmat ratkaisut muun muassa konferenssipaikan valinnasta aina teemaan ja konkreettiseen ohjelmasisältöön ovat asioita, joihin SMT:n tapahtumayksikkö tulee satsaamaan uuden vetäjänsä innoittamana. Ennen tapahtumaa hoidettavat ilmoittautumiset, tapahtuman aikana sekä sen jälkeen tarvittavat toimenpiteet ja palautekyselyt voidaan toteuttaa kokonaisuudessaan virtuaalisesti internetiä tai mobiilituotteita hyödyntäen.
SMT:n ryhmämatka-asiantuntijoiden tehtävä on luoda asiakkaan tapahtumalle innovatiiviset ja toimivat puitteet hoitamalla kaikki käytännön järjestelyt. Tällöin asiakkaan aikaa vapautuu omaan ydinliiketoimintaan. Jokainen asiakasprojekti on yksilöllinen, jolloin yhtä valmista sapluunaa tapahtuman järjestämiselle ei ole.
Lisätietoja: Mikaela Nieminen,Myyntiryhmän päällikkö, tapahtumat ja kokoukset, Suomen Matkatoimisto, Mobile +358 50 4142 108, mikaela.nieminen@smt.fi
Suomen Matkatoimisto Oy (SMT) kuuluu Suomen ja Baltian maiden johtaviin liikematkatoimistoihin. Yritys perustettiin vuonna 1909 ja se kuuluu Finnair-konserniin. SMT palvelee yrityksiä liike-, ryhmä-, kokous-, kongressi-, kannuste- ja messumatkojen järjestämisessä sekä verkkopalveluiden että kattavan palveluverkostonsa kautta. Baltian maissa SMT toimii tytäryhtiönsä Estravelin kautta. SMT on maailman suurimpiin kuuluvan liikematkatoimiston, American Express Business Travelin valittu kumppani Suomessa. www.smt.fi
Matkustajatietojen siirto matkavarauksiin automatisoitui
LEHDISTÖTIEDOTE - Julkaisuvapaa 22.9..2011
Matkustajatietojen siirto matkavarauksiin automatisoitui
Suomen Matkatoimisto on ensimmäisenä matkatoimistona Suomessa lanseeraamassa asiakkailleen ohjelmistoyritys Logiumin matka- ja kulunhallintajärjestelmä M2:n uutta toiminnallisuutta. Vastaisuudessa järjestelmä toimii yhdessä SMT:n TraWell onlinen kanssa, joka perustuu Amadeuksen itsevarausjärjestelmään (e-Travel Management).
Liittymän käyttöönotto toteutetaan yhteistyössä asiakkaan, Suomen matkatoimiston, Amadeus Finlandin ja Logiumin kanssa. Integraation ansiosta merkittävä osa tallennetuista henkilötiedoista välittyy M2-järjestelmästä suoraan TraWell onlineen. Käyttäjän näkökulmasta tämä on merkittävä parannus, sillä manuaalinen työ ja virheet vähentyvät. Myös tietoturva lisääntyy, kun henkilöstön oikeuksien hallinnointi automatisoituu. Työn automatisoinnilla saavutetaan lisäksi merkittäviä kustannussäästöjä.
Profiililiittymän pilottiorganisaationa on toiminut Suomen Matkatoimiston kehityshautomo Service Labin asiakas Aalto yliopisto.
”Matkustajaprofiilien hallinta on ollut työllistävää manuaalista tekemistä matkahallinnollemme. Suuressa organisaatiossa informaatio elää jatkuvasti, eikä sen päivittäminen käsin ole mielekästä. Hanke profiilitiedon siirtymisen automaation aikaansaamiseksi oli kevyt ja projektin jälkeen käsin tehtävän päivitystyön tarve on ollut murto osa entisestä. Tällöinkin kyse on usein matkustajan itsensä liittämistä bonuskorteista tai muusta henkilökohtaisesta informaatiosta”, kommentoi projektia hankintajohtaja Antti Laakso Aalto yliopistosta.
”On ollut äärimmäisen mielenkiintoista olla mukana alamme kannalta uraa uurtavassa hankkeessa,” kertoo Suomen Matkatoimistossa hankkeen projektipäällikkönä toiminut Asta Vento. ”Olemme ylpeitä voidessamme ensimmäisenä matkatoimistona Suomessa tarjota asiakkaidemme käyttöön tämän koko matkahallinnon prosessia helpottavan ominaisuuden. Profiilitietojen automaattinen siirto helpottaa asiakasyritystemme laskutusta, kun esimerkiksi paljon ongelmia aiheuttaneet virheelliset henkilönumerot ovat automatisoinnin myötä jatkossa aina oikein järjestelmässä.”
Ostojen keskittäminen ja sen myötä saavutettava yhtenäinen raportointi on huomattava etu. Kun profiilitiedot siirtyvät M2-järjestelmästä, matkustajat ovat aina oikealla kustannuspaikalla ja näin ollen virheetön raportointitieto auttaa yritystä ohjaamaan ja seuraamaan yrityksen matkustusta haluamallaan tavalla.
Lisätietoja: Susanne Lindroos, Kehityspäällikkö, Suomen Matkatoimisto, p. 050 414 1132, sähköposti: susanne.lindroos@smt.fi
Suomen Matkatoimisto Oy (SMT) kuuluu Suomen ja Baltian maiden johtaviin liikematkatoimistoihin. Yritys perustettiin vuonna 1909 ja se kuuluu Finnair-konserniin. SMT palvelee yrityksiä liike-, ryhmä-, kokous-, kongressi-, kannuste- ja messumatkojen järjestämisessä sekä verkkopalveluiden että kattavan palveluverkostonsa kautta. Baltian maissa SMT toimii tytäryhtiönsä Estravelin kautta. SMT on maailman suurimpiin kuuluvan liikematkatoimiston, American Express Business Travelin valittu kumppani Suomessa. www.smt.fi
Suomen lippukiintiö Lontoon olympialaisiin lähes loppuunmyyty
LEHDISTÖTIEDOTE - Julkaisuvapaa 28.9..2011
Suomen lippukiintiö Lontoon olympialaisiin lähes loppuunmyyty
Olympialaisten valmistelut alkavat monilla tahoilla jo vuosia ennen varsinaista kisatapahtumaa. Suomen Olympiakomitean nimeämänä virallisena pääsylippujen välittäjänä Suomen Matkatoimisto teki myyntiin tulevista lipuista tilauksen jo loppuvuodesta 2010. Vuodenvaihteen jälkeen Suomen lippukiintiöksi vahvistui 7000 kappaletta, josta lähes kaikki on myyty loppuun jo nyt, vuotta ennen tapahtumaa.
”Virallisena pääsylippujen myyjänä välitämme matkapakettien lisäksi myös pelkkiä pääsylippuja ja tällä hetkellä liput ovat lähes loppuunmyyty. Myynnissä on vielä joitakin lippuja lajeihin kuten nyrkkeily, painonnosto ja taekwondo,” kertoo projektivastaava Marjatta Laitinen Suomen Matkatoimistosta.
Mikäli lisälippuja saadaan, SMT tiedottaa niistä välittömästi www-sivuillaan sekä tapahtuman suomalaisella Facebook-sivulla. Kisajärjestäjät määrittävät kiintiön aikaisempien vuosien myynnin ja kyseisten lajien urheilumenestyksen perusteella. Jopa 40 prosenttia Suomen lippukiintiöstä on myyty ulkomaalaisille kisaturisteille. Myös suomalaiset voivat tiedustella pääsylippuja kaikilta Euroopan 50 viralliselta lipunmyyjältä.
Suomen Matkatoimiston ja Suomen Olympiakomitean välisellä yhteistyöllä olympiamatkojen valmistelussa on jo pitkät perinteet. Suomen Matkatoimiston rooli on laaja; kisajoukkueen matkojen valmistelu ja käytännön toteutus, olympiakomitean vieraiden matkojen järjestely ja heidän pääsylippujensa hankkiminen kisajärjestäjiltä sekä suomalaiskisaturistien matkapakettien suunnittelu, markkinointi ja myynti. Olympialaiset onkin yksi osoitus Suomen Matkatoimiston ryhmä- ja tapahtumapalvelut yksikön taidoista ja organisaatiokyvystä. Lontoon kisat ovat yksikön suurimpia tapahtumia vuonna 2012.
”Yhteistyön laadukkuudesta kertovat kaikista kisoista sekä kisaturisteilta, joukkueen jäseniltä ja Olympiakomitean yhteistyöyrityksiltä ja vierailta saatu erinomainen palaute.
Olympiaprojektien valmistelu ja toteutus vaatii pitkää kokemusta ja erityisosaamista. Se on paljon enemmän kuin lentojen ja hotelliöiden välittämistä. Se vaatii tiivistä yhteistyötä useiden sidosryhmien kanssa. Lisäksi itse tuote, eli olympiakisojen ja suomalaisurheilijoiden kilpailuohjelma sekä kisaturistien odotukset, on tunnettava erityisen hyvin,” kertoo Suomen Olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakanen.
SMT tulee tekemään kisojen aikana myös tiivistä yhteistyötä Lontoon Suomalaisen Merimieskirkon kanssa. Merimieskirkko tarjoaa majoitusta SMT:n kautta suomalaisille kisaturisteille. Urheilun lisäksi Lontoossa voi nauttia korkeatasoisesta teatterista, musikaaleista, retkistä ja ravintoloista. Näitä kaikkia tulemme tarjoamaan myös kisaturisteillemme.
”Lontoon kisojen valmistelu on hyvässä vauhdissa ja uskon jälleen suomalaisfanien saavan hyvän palvelun matkavalmisteluissaan Suomen Matkatoimiston osaavalta joukkueelta,” Purontakanen toteaa.
Lisätietoja Olympialaisista sekä lipputilaukset www.smt.fi
Marjatta Laitinen
SUOMEN MATKATOIMISTO - FINLAND TRAVEL BUREAU
LONTOO 2012 -projekti
Puh/Tel +358 (0)10 826 2012
london2012@smt.fi
Suomen Matkatoimisto Oy (SMT) kuuluu Suomen ja Baltian maiden johtaviin liikematkatoimistoihin. Yritys perustettiin vuonna 1909 ja se kuuluu Finnair-konserniin. SMT palvelee yrityksiä liike-, ryhmä-, kokous-, kongressi-, kannuste- ja messumatkojen järjestämisessä sekä verkkopalveluiden että kattavan palveluverkostonsa kautta. Baltian maissa SMT toimii tytäryhtiönsä Estravelin kautta. SMT on maailman suurimpiin kuuluvan liikematkatoimiston, American Express Business Travelin valittu kumppani Suomessa. www.smt.fi
SMT tuo taksit osaksi liikematkustuksen kokonaispalveluja
LEHDISTÖTIEDOTE - Julkaisuvapaa 6.10.2011
SMT ja Cabforce.com tuovat taksit osaksi liikematkustuksen kokonaispalveluja
Taksinkäyttö on erottamaton osa liikematkustusta. SMT tuo nyt kumppaninsa Cabforce.comin kanssa ensimmäisenä Suomessa taksit osaksi liikematkustuksen kokonaispalveluita. Korkeamman hintaluokan autokyytejä on pitkään voinut varata netistä, mutta nyt suomalainen Cabforce.com tuo taksipalvelun mukaan matkahallinnon käyttämiin keskitettyihin palveluihin.
Cabforce.com on online-palvelu, jonka kautta liikematkustajat voivat tilata ennakkoon luotettavia takseja. Toimintaperiaate on sama kuin hotellien ja lentojen varaamisessa, sillä myös Cabforce.com yksinkertaistaa matkavarausten teon takaamalla kiinteän hinnan, laadunvalvonnan sekä kuukausilaskutuksen raportteineen. Vielä tämän vuoden puolella luottokorttimaksu lisätään osaksi palvelua.
Luotettava ja laadukas palvelu säästää taksijonoissa odottelulta sekä kalliiden ulkomaanpuheluiden soittamiselta ulkomaan kohteissa. Noutopalvelun ansiosta odotteluaika minimoituu eikä kuluja tarvitse enää paikan päällä miettiä, sillä kokonaishinta on nähtävissä jo ennakkovarausta tehtäessä. Matkustajan ei näin ollen itse tarvitse huolehtia käteisen tai eri luottokorttien kelpoisuudesta maksuvälineenä.
Kun taksin tilaa ennakkoon esimerkiksi lentokentälle, kuljettaja on tuloaulassa vastassa helposti tunnistettavan kyltin kanssa. Paikallinen taksiyhtiö seuraa lentoaikatauluja, minkä ansiosta sovittu odotusaika alkaa juosta vasta lennon laskeuduttua. Matkustaja saa kaikista Cabforce.com -tilauksistaan selkeät vahvistukset sähköpostitse ja tekstiviestinä, jolloin voi olla varma tilauksen läpimenosta sekä noudon sujuvuudesta.
Cabforce.com -palvelut ovat tällä hetkellä saatavilla Helsingissä, Oulussa sekä Lontoon Heathrown kentältä.
”Syksyn ja talven aikana tulemme lisäämään kohteita kovaa tahtia, seuraavaksi vuorossa on Bryssel. Tavoitteenamme on laajentaa toiminta kaikkiin liikematkustuksen kannalta merkittäviin kohteisiin lähivuosina,” kertoo Cabforce Oy:n toimitusjohtaja Tommi Holmgren.
Suomen Matkatoimiston asiakas Terveystalo on käyttänyt palvelua nyt noin kuukauden ajan.
”Netin kautta tilattava taksi on ollut erittäin sujuva tapa järjestää matkustajiemme kyytejä. Olemme käyttäneet palvelua toistaiseksi Oulussa useamman matkustajan lentokenttäkuljetuksiin. Uusi palvelu on toiminut käytännössä moitteettomasti ja laskutus on helpottanut kuittirumbaa matkustajien osalta,”kertoo hankintajohtaja Sari Hakkarainen, Terveystalosta.
Lisätietoja:
Susanne Lindroos, kehityspäällikkö, Suomen Matkatoimisto, susanne.lindroos@smt.fi, p. 050 4141 132
Tommi Holmgren, toimitusjohtaja, Cabforce.com, tommi.holmgren@cabforce.com, p. 040 523 5023
Suomen Matkatoimisto Oy (SMT) kuuluu Suomen ja Baltian maiden johtaviin liikematkatoimistoihin. Yritys perustettiin vuonna 1909 ja se kuuluu Finnair-konserniin. SMT palvelee yrityksiä liike-, ryhmä-, kokous-, kongressi-, kannuste- ja messumatkojen järjestämisessä sekä verkkopalveluiden että kattavan palveluverkostonsa kautta. Baltian maissa SMT toimii tytäryhtiönsä Estravelin kautta. SMT on maailman suurimpiin kuuluvan liikematkatoimiston, American Express Business Travelin valittu kumppani Suomessa. www.smt.fi
Liikematkustajien työhyvinvointia vaalitaan taas
LEHDISTÖTIEDOTE - JULKAISUVAPAA 7.6.2011
Liikematkustajien työhyvinvointia vaalitaan taas
Suomea vievät maailmalle kiireiset, mutta tyytyväiset liikematkustajat
Suomen Matkatoimiston Liikematkustajan hyvinvointi -tutkimuksen mukaan suomalaiset liikematkustajat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä. Ainoastaan 12 prosenttia kokee matkapäivien määrän liialliseksi työhyvinvointinsa kannalta. Töiden ruuhkautuminen, liikunnan vähentyminen, väsymys ja unenpuute ovat liikematkustajia eniten vaivaavia seikkoja. Yllätyksiäkin tutkimuksessa tuli: iäkkäämpien liikematkaajien hyvinvointi kärsii matkustamisesta vähemmän, ja miehet kantavat matkoillaan naisia enemmän huolta perheenjäsenistä.
Lähes puolet vastaajista matkustaa alle 15 matkapäivää vuodessa. 13 prosenttia matkustaa yli 50 päivää vuodessa. Neljä prosenttia sekä miehistä että naisista matkustaa yli 100 matkapäivää.
”Motivaatiota löytyy varmasti onnistumisten kautta - liikematkustamisen vaikutus ammatilliseen kehittymiseen, virkistymiseen ja myyntiin koettiin hyvin positiivisena, työntekijät näkevät matkustamisen tärkeäksi. Matkustamisen vaikutuksia työhyvinvointiin on kuitenkin tärkeää tarkkailla”, toteaa Suomen Matkatoimiston kaupallinen johtaja Minna Tuorila. ”Hyvinvoiva työntekijä on tuottavampi ja sitoutuneempi. Säästöbudjettien jälkeen yrityksissä on jälleen herätty liikematkustajien hyvinvoinnin tukemiseen”.
Iäkkäämmät työmatkakonkarit jaksavat paremmin
Suomalaiset liikematkustajat ovat varsin tyytyväisiä: 41 prosenttia totesi matkustamisen määrän olevan sopiva työhyvinvoinnin kannalta. Ainoastaan reilu 3 prosenttia koki matkapäivien määrän hyvinvointinsa kannalta erittäin huonoksi. Työhyvinvoinnin suhteen liikematkustajien vastaukset jakaantuivat tasa-arvoisesti - naiset ja miehet olivat keskimäärin lähes yhtä tyytyväisiä matkustamiseen suhteessa työhyvinvointiin.
Yllättäen negatiivisimmaksi matkustamisen vaikutukset työhyvinvointiinsa kokivat alle 30-vuotiaat vastaajat. ”Veteraaniliikematkaajat” jaksavat hyvin. Yli 60-vuotiaat matkustivat enemmän ja olivat tyytyväisempiä matkustamiseen suhteessa työhyvinvointiinsa kuin alle 30-vuotiaat.
Liikematkustajalle WLAN voittaa kuntosalin
Sekä miehille että naisille suorat lennot kohteeseen oli tärkein yksittäinen työhyvinvointiin vaikuttava asia. Toiseksi eniten hyvinvointiin vaikuttavaksi asiaksi vastaajat nimesivät hotellin tason ja suorat lentoyhteydet. Miehet pitivät hotellin WLAN-yhteyksiä huomattavasti tärkeämpänä kuin naiset. Lentokentän lounge-tilat olivat miehille tärkeämpiä kuin naisille. Ainoastaan 5 prosenttia liikematkustajista piti matkan aikana käytettävissä olevaa kuntosalia tärkeänä työhyvinvoinnin kannalta. Työhyvinvointiin vaikuttavista asioista nostettiin esiin myös hotellin meluttomuutta ja sijaintia.
Kiire pelottaa enemmän kuin lentäminen
Epäsäännöllinen elämä vaanii työmatkustajaa. Sekä miehet että naiset kokevat liikkuvansa työmatkoilla vähemmän kuin normaalisti. Naiset vähentävät työmatkoilla liikkumista voimakkaammin kuin miehet. Myös syöminen ja nukkuminen ovat arkea epäsäännöllisempää.
Yli 100 matkapäivää matkustavat liikematkustuksen teräsmiehet ja -naiset kokivat muita enemmän jatkuvaa kiirettä. He kärsivät muita enemmän myös väsymyksestä, unenpuutteesta, epäsäännöllisestä ruokavaliosta ja koti-ikävästä.
Miehet kokevat kantavansa enemmän huolta perheenjäsenistä työmatkojen aikana (naiset ka 4,7, miehet 5,5). Naiset kokivat työmatkojen ruuhkauttavan työtilannetta enemmän kuin miehet (naiset 7,7, miehet 6,8). Lentopelko oli harvinaista, siitä kärsi voimakkaammin vain 2 prosenttia liikematkustajista. 56 prosenttia vastaajista ei kärsi lainkaan lentopelosta. Kyselyn mukaan vain 6 prosenttia potee kovaa koti-ikävää työmatkoillaan, ja 13 prosenttia ei ikävöi kotiin lainkaan (ka4,7).
Liikematkailu avartaa ammatillisesti – ja lisää myyntiä
Lähes kaikki liikematkustajat kokevat kollegoiden ja asiakkaiden tapaamisen kehittävän ammatillisesti. Tapaamiset koetaan myös virkistäviksi ja myyntiä lisääviksi. Miehet kokevat naisia selkeämmin liikematkojen lisäävän myyntiä (miehet ka 7,4, naiset 6,4). Liikematkustajat suhtautuivat positiivisesti uusien ihmisten tapaamiseen. Suurin osa kokee uusien ihmisten tapaamisen piristäväksi.
Matkaohjeistukset ja matkalaskujärjestelmät käytössä
Yli 90 prosentilla vastanneista yrityksistä on työmatkoja koskeva matkaohjeistus. Suurin osa vastaajista koki ohjeistuksen olevan selkeä ja ymmärrettävä, ja sen noudattamisen olevan helppoa tai aika helppoa. Lähes viidesosa vastaajista ei silti tiennyt, onko yrityksessä määritelty, mitä lentoyhtiötä tai hotelliketjuja suositellaan käytettäväksi. Neljä prosenttia vastaajista ei tiennyt onko yrityksellä matkustusohjeistus, tai mistä se löytyy. Matkaohjeistuksiin määriteltyihin vaihtoehtoihin oltiin pääosin tyytyväisiä.
45 prosenttia matkustajista varaa matkansa itse. 76 prosenttia varaa matkat matkatoimiston kautta. Lähes viidesosa vastaajista ei tiennyt, onko yrityksessä määritelty, mitä lentoyhtiötä tai hotelliketjuja suositellaan käytettäväksi.
Jo 64 prosenttia hyödyntää virtuaalikokouksia vaihtoehtona matkustukselle. Vasta 25 prosenttia varaa matkat itse matkatoimiston online-järjestelmästä, vaikka järjestelmät arvioitiinkin pääosin helpoksi ja sujuvaksi käyttää.
Matkustajat (87 %), jotka itse varaavat matkansa palvelutiimistä kokevat varauksen helpoimmaksi. Seuraavaksi tyytyväisimpiä ovat ne (83 %), joilla matkanvaraaja hoitaa varaukset matkustajan puolesta. Matkalasku tehdään lähes poikkeuksetta itse, ja 83 prosenttia yrityksistä käyttää sähköistä matkalaskujärjestelmää.
Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä Suomen Matkatoimiston asiakkaiden keskuudessa toukokuussa 2011. Tutkimukseen osallistui 248 liikematkustajaa. Vastaajista miehiä oli 80 prosenttia.
Lisätietoja: Suomen Matkatoimisto, toimitusjohtaja Jaana Tammisto, p. 050 414 1606, jaana.tammisto@smt.fi
Suomen Matkatoimisto
Suomen Matkatoimisto Oy (SMT) kuuluu Suomen ja Baltian maiden johtaviin liikematkatoimistoihin. Yritys perustettiin vuonna 1909 ja se kuuluu Finnair-konserniin. SMT palvelee yrityksiä liike-, ryhmä-, kokous-, kongressi-, kannuste- ja messumatkojen järjestämisessä sekä verkkopalveluiden että kattavan palveluverkostonsa kautta. Baltian maissa SMT toimii tytäryhtiönsä Estravelin kautta. SMT on maailman suurimpiin kuuluvan liikematkatoimiston, American Express Business Travelin valittu kumppani Suomessa. www.smt.fi
Suomen Matkatoimisto päivitti ilmeensä
Lehdistötiedote - Julkaisuvapaa 11.6.2011
SUOMEN MATKATOIMISTO PÄIVITTI ILMEENSÄ
Suomen Matkatoimisto on uudistanut yritysilmeensä. Ilmeuudistuksen yhteydessä yritys saa uuden liikemerkin ja nimilogon. Uudistunut visuaalinen ilme otetaan käyttöön kesäkuun aikana niin verkkosivuilla kuin yritysmateriaaleissa.
Kasvojen uudistamisen taustalla on yrityksen uudistunut strategia. Jatkossa Suomen Matkatoimisto keskittyy 100-prosenttisesti liike- ja virkamatkustamiseen ja on yksinoikeudella American Express Business Travelin kumppani Suomessa.
Uuden ilmeen pohjana olevan strategiatyön aikana kuunneltiin sekä asiakkaita että henkilöstöä. ”Strategiauudistuksen yhteydessä olemme kiteyttäneet vahvuutemme: kivenkovan ammattilaisuuden lisäksi asiakkaamme arvostavat erityisesti erinomaista palveluamme. Samoin kuin rantakivi on kova ja pehmeä, yhdistämme asiakaspalvelussa ja kehitystyössämme lujan ammattitaidon sekä sujuvan, matkustajan hyvinvoinnin huomioon ottavan palvelun”, summaa Suomen Matkatoimiston toimitusjohtaja Jaana Tammisto.
Uudistunut yritystunnus koostuu liikemerkistä ja nimilogosta. Liikemerkki kuvaa innovatiivisuutta ja liikettä. Muoto on abstrakti, mutta siinä voi nähdä myös veden hioman rantakiven. Hioutunut kivi symboloi kokemuksen myötä hioutunutta osaamista ja pitää sisällään kirjaimet SMT, joista Suomen Matkatoimisto tunnetaan. Nimilogo alleviivaa suomalaisuutta. Suomen Matkatoimistolle tunnusomaisena värinä säilyy sininen.
Yhteistyökumppanina hankkeessa oli SEK. Tiimissä brändi-identiteetin kiteyttämisestä vastasi SEK Public ja visuaalisen ilmeen suunnittelusta SEK Pro.
Lisätietoja:
Suomen Matkatoimisto
toimitusjohtaja Jaana Tammisto
p. 050 414 1606
jaana.tammisto@smt.fi
Suomen Matkatoimisto
Suomen Matkatoimisto Oy (SMT) kuuluu Suomen ja Baltian maiden johtaviin liikematkatoimistoihin. Yritys perustettiin vuonna 1909 ja se kuuluu Finnair-konserniin. SMT palvelee yrityksiä liike-, ryhmä-, kokous-, kongressi-, kannuste- ja messumatkojen järjestämisessä sekä verkkopalveluiden että kattavan palveluverkostonsa kautta. Baltian maissa SMT toimii tytäryhtiönsä Estravelin kautta. SMT on maailman suurimpiin kuuluvan liikematkatoimiston, American Express Business Travelin valittu kumppani Suomessa. www.smt.fi
SMT Amex Business Travelin ainoaksi kumppaniksi Suomessa
LEHDISTÖTIEDOTE - Julkaisuvapaa 10.5.2011
SUOMEN MATKATOIMISTO AMERICAN EXPRESS BUSINESS TRAVELIN AINOAKSI KUMPPANIKSI SUOMESSA
Suomen Matkatoimisto on jatkossa maailman suurimman liikematkatoimiston American Express Business Travelin ainoa suomalainen matkatoimistokumppani. Kivenkova ammattitaito ja vahva tuki laajalta asiakaskunnalta olivat syitä American Express Business Travelin valintaan.
Finnairin johtaja Kaisa Vikkula kertoi tänään, että Suomen Matkatoimisto ja sen tytäryhtiö Estravel Baltiassa tulevat jatkossa tiivistämään yhteistyötä American Express Business Travelin kanssa. Tämä yhteistyö tarjoaa asiakkailla jatkossa aidosti suomalaisen vaihtoehdon globaalin verkoston tuomin eduin.
Uudella strategialla vuoteen 2011
Suomen Matkatoimisto selkiytti loppuvuodesta liiketoimintaansa siirtämällä vapaa-ajan matkojen liiketoiminnot Aurinkomatkoille. Jatkossa Suomen Matkatoimisto keskittyy 100-prosenttisesti liikematkustamiseen.
”Olemme ylpeitä saadessamme jatkaa Amexin strategisena partnerina ja luottokumppanina. Olemme ansainneet Amexin ja asiakkaittemme luottamuksen erinomaisella palvelutasollamme, ammattitaidollamme ja korkealla asiakastyytyväisyydellämme. Maailman luotetuimman liikematkatoimiston ykköskumppanin asema tukee keskittymistämme liikematkoihin erinomaisesti. Yhdessä voimme tarjota yhä tehokkaampia matkustamisen hallinnoimisen palveluja kaiken kokoisille yrityksille.”, kertoo Suomen Matkatoimiston toimitusjohtaja Jaana Tammisto.
”Yhteinen, kirkas tavoitteemme on yllättää sekä nykyiset että tulevat asiakkaamme alan parhailla palveluilla ja teknologiaratkaisuilla. Yhä tiiviimpi yhteistyömme jatkaa 13 vuoden hyvää yhteistyötämme.”, kommentoi American Express Business Travel Partner Network Director Bobbie Clark.
Lisätietoja:
Suomen Matkatoimisto
toimitusjohtaja Jaana Tammisto
p. 050 414 1606
jaana.tammisto@smt.fi
SMT perusti Service lab -kehityshautomon
LEHDISTÖTIEDOTE - JULKAISUVAPAA 26.5.2011
SUOMEN MATKATOIMISTO PERUSTI SERVICE LAB -KEHITYSHAUTOMON
Vuorovaikutteinen kehityshautomo vauhdittaa liikematkapalveluiden kehitystyötä
Suomen Matkatoimisto on perustanut Service kehityshautomon Helsinkiin. Vuorovaikutteinen kehitysyksikkö kehittää, optimoi ja testaa uusia palvelukonsepteja yhdessä asiakkaiden, kuten Aalto-yliopiston ja Enfon kanssa.
Service Labin tavoitteena on liikematkapalveluiden ja matkahallinnon toimintamallien tuotekehitys tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa. Matkahallinnon strategisen kehittämisen lisäksi Service Lab -konsepti aktivoimatkustajiaan antamaan palautetta ja ideoitapalvelusta.
”Pyrimme Service Labin avulla entistä nopeampaan ja oivaltavampaan palveluiden kehittämiseen yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Service Labin avulla viemme konseptoinnin uudelle tasolle ja nopeutamme palveluiden käytäntöön vientiä ja testausta huomattavasti”, kertoo kehityspäällikkö Susanne Lindroos.
”Aalto-yliopiston akateemisen yhteisön matkustamiseen liittyvät tarpeet ovat omaleimaiset ja hyvin monipuoliset. Suomen Matkatoimiston kunnianhimoinen asenne palvelukehittämiseen sopii hyvin tavoitteisiimme kehittää erilaisia matkustajatyyppejä palvelevaa ja samalla entistä tehokkaampaa sekä laadukkaampaa matkustuksen tukea. On myös hienoa, että tiimimme palvelee meitä henkilökohtaisesti omilla kasvoillaan ja nimillään”, kertoo Antti Laakso, Aalto-yliopiston hankinnoista vastaava johtaja.
Ihmisläheisyyden ja teknologianliitto
”Entistä tehokkaampien verkkotyövälineiden käyttö on itsestään selvää, mutta teemme samallatöitä luodaksemme entistä paremman palveluprosessin ja henkilökohtaisen palvelukokemuksen”, korostaa toimitusjohtaja Jaana Tammisto. ”Suomen Matkatoimiston korkea asiakastyytyväisyys pohjautuu nimenomaan inhimilliseen palveluun yhdistettynä kivikovaan ammattitaitoon. Service Lab tuo lisäarvoa kaikille asiakkaillemme parempina, nopeasti kehittyvinä palveluina ”, tiivistää toimitusjohtaja Tammisto.
Suomen Matkatoimisto valittiin toukokuussamaailman tunnetuimmanliikematkatoimiston American Express Business Travelin ainoaksi kumppaniksi Suomessa, perusteena mm. asiakaspalvelun laatu ja pitkäaikaiset asiakassuhteet.
Lisätietoja:
Suomen Matkatoimisto
toimitusjohtaja Jaana Tammisto
p. 050 414 1606
jaana.tammisto@smt.fi
Suomen Matkatoimisto
Suomen Matkatoimisto Oy (SMT) kuuluu Suomen ja Baltian maiden johtaviin liikematkatoimistoihin. Yritys perustettiin vuonna 1909 ja se kuuluu Finnair-konserniin. SMT palvelee yrityksiä liike-, ryhmä-, kokous-, kongressi-, kannuste- ja messumatkojen järjestämisessä sekä verkkopalveluiden että kattavan palveluverkostonsa kautta. Baltian maissa SMT toimii tytäryhtiönsä Estravelin kautta. SMT on maailman suurimpiin kuuluvan liikematkatoimiston, American Express Business Travelin valittu kumppani Suomessa www.smt.fi