Uutisarkisto
SMT:n uutisarkistosta löydät etsimäsi
Uutisarkiston avulla löydät myös aiemmin julkaistut tiedotteet ja uutiset
SMT Uutiset
Malev konkurssiin - lennot loppuivat 3.2.
Unkarin valtion omistama lentoyhtiö Malev on toistaiseksi lopettanut lennot aikaisin perjantaiaamuna konkurssin vuoksi.
Helmikuun 3. päivästä alkaen kello 5 paikallista aikaa Malevin koneet eivät enää nousseet reiteilleen. Yhtiö ehti toimia alalla liki 66 vuotta.
Malevilla on velkaa yli 200 miljoonaa euroa, ja sillä on ollut vaikeuksia löytää rahoitusta toiminnalleen.
Unkarin valtion mahdollisuudet tukea maansa lentoyhtiötä ovat käytännössä olemattomat, sillä Euroopan komissio totesi hiljattain Malevin saaneen laitonta valtionlainaa yli 280 miljoonaa euroa ja määräsi ne takaisin maksettavaksi. (YLE)
Yhtiön matkustajat Suomessa voivat soittaa Malevin palvelunumeroon 0600 94484, josta saa apua uusien reittien ja mahdollisten korvausten suhteen.
Eckerö Linelle uusi laiva Italiasta
Eckerö Line hankkii Nordlandian tilalle uudemman laivan Helsingin ja Tallinnan väliselle reitille. Uusi laiva ostetaan italialaiselta Moby SpA -varustamolta.
Moby Freedom -alukseen tehdään mittava peruskorjaus, ja se tulee käyttöön myöhemmin tänä vuonna. Uuteen laivaan mahtuu 2¿080 matkustajaa ja 665 henkilöautoa.
M/S Nordlandiaan verrattuna uuden aluksen matkustajamukavuus on edeltäjäänsä parempi, varsinkin syksy- ja talviaikaan, Eckerö Line lupaa.
Uuden laivan nimi ja käyttöönoton aikataulu kerrotaan myöhemmin. (KL)
Nykyisin myös laivaliput on varattavissa SMT:n verkkokaupasta www.smt.fi -sivuilla.
Air Francen työntekijät uhkaavat lakolla
Air Francen lentäjät ja muu henkilökunta uhkaavat mennä lakkoon kolmen päivän ajaksi. Viimeisimmän tiedon mukaan lakon on määrä kestää maanantaista torstaihin, 6.-9. helmikuuta. Toisen julkaisun mukaan ensimmäinen lakkopäivä olisi kuitenkin tiistaina ja lakko olisi kolmepäiväinen.
Lentoyhtiö operoi 35 kohteeseen Ranskassa ja 91 maahan maailmanlaajuistesti.
Matkustajia kehotetaan seuraamaan tilannetta ja tarkistamaan oman lentonsa status suoraan lentoyhtiöltä.
VR:n yöjunatarjous saatavilla myös matkatoimistoissa
Edullinen VR:n yöjunatarjous makuupaikalla on myynnissä myös matkatoimistoissa. Esimerkiksi yhdensuuntainen matka makuupaikalla Helsingistä, Tampereelta ja Turusta Rovaniemelle maksaa kampanja-ajan vain 49 euroa. Myyntiaika on 15.2. saakka ja matkustusaika 4.3. saakka. Tarjous on voimassa maanantaista keskiviikkoon ja lauantaisin. Poikkeuksia tarjouksiin on viikoilla 8 ja 9. Paikkoja rajoitetusti.
Flybe karsii pohjoisen ja Tallinnan lentoja
Lentoyhtiö Flybe karsii pohjoisen hiihtolomakauden lentoja. Tampereen ja Kuusamon väliset lennot peruutetaan kokonaan.
Yhtiö lopettaa myös Turusta Kittilään torstaisin lennettävät vuorot kuten myös suurimman osan torstaisin Tampeerelta Kittilään lennettävistä vuoroista.Ratkaisua perustellaan sillä, että koneita tarvitaan muilla reiteillä.
Lisäksi yhtiö lopettaa kokonaan Oulusta, Vaasasta, Turusta ja Tampereelta Tallinnaan lennettävät vuorot helmikuun lopussa. Matkustajamäärät eivät ole reiteillä vastanneet yhtiön odotuksia.
Yhtiö pyrkii tarjoamaan lippunsa jo hankkineille matkustajille vaihtoehtoisen yhteyden tai lipun hinta hyvitetään heille kokonaisuudessaan.
Uusi lentoyhtiö on ilmoittanut kiinnostuksestaan lentää Vaasan ja Tallinnan välistä lentoreittiä. Neuvottelut lennoista alkavat Vaasan seudun kehityksen VASEKin kanssa nopeasti, kertoo projektipäällikkö Riitta Björkenheim.(YLE)
Talvimyrsky haittaa raide-, tie- ja lentoliikennettä Italiassa
Voimakas lumisade on haitannut matkustamista Pohjois- ja Keski-Italiassa katkoen ajoittain niin tie-, raide- kuin lentoyhteyksiäkin.
Milanosta lähtevät lennot ovat myöhästelleet ja Bolognan lentokenttää pidettiin suljettuna torstaiaamuun saakka.
Air Berlin liittyy Oneworld-allianssiin
Air Berlin liittyy oneworld-allianssin täysjäseneksi maaliskuun 20. päivästä alkaen.
Näin Euroopan kuudenneksi suurin yhtiö liittyy mukaan maailman johtavaan lentoyhtiöallianssiin.
Ranskassa varaudutaan ilmailualan lakkoon ensi viikolla
Ranskan ensi viikon lakon uhka on aiempaa laajempi. Aiemmin viikolla uutisoimme Air Francen henkilökunnan lakkoaikeista 6.-8.2.
Ranskan ilmailualan ammattijärjestöt varoittavat mahdollisesta lakosta 6.-10. helmikuuta.
Mielenilmaisulla vastustetaan lakialotetta ilmailualan lakkokäytäntöihin liittyen.
Matkustajia kehotetaan tarkistamaan oman lentonsa tilanne suoraan lentoyhtiöltä mahdollisen lakon toteutuessa.
Rankka lumisade haittaa lentoliikennettä Bolognassa ja Istanbulissa
Italian Bolognassa sijaitseva kansainvälinen Marconin lentokenttä on pidetty suljettuna ainakin aamuyhdeksään tänään torstaina rankan lumisateen vuoksi.
Myös Ataturkin kansainvälisellä lentokentällä Turkin Istanbulissa on jouduttu perumaan ainakin 87 kansainvälistä ja kotimaan lentoa keskiviikkona lumentulon ja erittäin alhaisten lämpötilojen vuoksi.
Lumentulon on ennustettu loppuvan alueella tortstaina aikana. Kuitenkin useiden peruuntuneiden lentojen vuoksi ruuhkien tasaantuminen voi viedä aikaa
Matkustajia kehotetaan tarkastamaan oman lentonsa tilanne omalta lentoyhtiöltään ja tarkastamaan kyseisen lentokentän tilanne netistä hyvissä ajoin ennen lähtöä.
Esimerkiksi sivustolta http://www.flightstats.com voi tarkastaa lentojen tilanteet kentittäin tai yhtiöittäin ympäri maailman.
Mikäli haluat lisätietoa SMT:n mobiilista poikkeustilannepalvelusta, kysy lisää omalta yhteyshenkilöltäsi.
Turkki muuttaa matkustajien sallittua maassaoloaikaa
Ulkoministeriö tiedottaa Turkin suurlähetystön 10.1.2012 päivätystä ilmoituksesta, jossa todetaan Turkin alkavan noudattaa tekemäänsä päätöstä, jonka mukaan Turkissa vierailevien turistien oleskelun kokonaisaika ei saa ylittää 90 päivää 180 päivän jaksolla.
Yli 90 päivää maassa oleskelevien ulkomaalaisten tulee hakea oleskelulupaa. Suomen Ankaran-suurlähetystön saaman tiedon mukaan Turkin suurlähetystö ei myönnä suoraan oleskelulupaa, vaan Turkkiin matkustavan on ensin hankittava viisumi ja maahan saapumisen jälkeen anottava paikallispoliisilta oleskelulupaa.
Turkissa vierailevien turistien oleskeluaikaa koskeva päätös tulee voimaan 1.2.2012.
Keski-Pohjanmaalta historian parhaimmat lentoyhteydet
Lentoyhtiö SAS Blue1:n suunnitelmat nostavat Kruunupyyn kentän palvelutason huippuunsa keväällä.
Kentältä nousee maailmalle vilkkaimpana päivänä kymmenen lentoa. Blue1 avaa Kruunupyy-Tuhkolma -yhteyden lisäksi uusia reittejä Tukholmaan ja Kööpenhaminaan jopa kahdeksasta suomalaiskaupungista.
Maaliskuussa lentoyhtiö aloittaa suorat lennot Kruunupyystä Tukholmaan ja Vaasasta Kööpenhaminaan. Kruunupyy-Tukholma -reitillä Blue1 kilpailee Flyben Helsingin reitin kanssa.
Iberian lentohenkilöstö suunnittelee uusia lakkotoimia
Lentoyhtiö Iberian lenätjät suunnittelevat viittä uutta 24 tuntia kestävää lakkoa protestoidakseen yhtiön suunnitelmaa perustaa uusi halpalentoyhtiö Iberia Express.
Työnseisauksia suunnitellaan helmikuun päiville 13., 17., 20., 24. sekä 29. Lakkoon eivät liittyisi ainoastaan lentäjät, vaan myös matkustamohenkilökunta sekä maapalvelut.
Toteutuessaan lakko peruisi ja myöhästyttäisi useita paikallisia ja kansainvälisiä lentoja.
Lennonjohtajat uhkaavat lakolla Portugalissa
Portugalin lennonjohdon työntekijät uhkaavat lakoilla, joiden suunnitellaan ajoittuvan keskiviikolle 8. helmikuuta sekä sunnuntaille 12. helmikuuta.
Työnteon pysäytyksiä kaavaillaan kahden tunnin jaksoille kyseisinä päivinä.
Mahdollisen lakon vaikutukset näkyisivät myös lentojen sujuvuuteen ja aikatauluihin.
Matkustajia, jotka lentävän maahan tai pois maasta kyseisinä päivinä, kehotetaan tarkastamaan oman lentonsa tilanne omalta lentoyhitöltään, mikäli lakkoon päädytään.
Lumentulo häiritsee lentoja Toronton lentokentällä
Rankka lumisade aiheuttaa kymmeniä peruutuksia ja myöhästymisiä Toronton Pearsonin kansainvälisellä lentokentällä.
Kyseiselle kentälle matkustavia kehotetaan ottamaan yhteyttä omaan lentoyhtiöönsä hyvissä ajoin ennen aikatauluun merkattua lähtöaikaa ja tarkistamaan lennon status.
Amadeus-varausjärjestelmässä globaali järjestelmävika
Matkatoimistojen sekä lentoyhtiöiden käyttämässä Amadeus-varausjärjestelmässä on ilmennyt globaali järjestelmävika.
Häiriön vuoksi matkavarausten teko, lippujen kirjoitus sekä muun muassa lentokenttien lähtöselvityspalvelut ovat ruuhkautuneet.
Helsingin Sanomien mukaan Finnairin koneet eivät pääse lähtemään kentiltä tietoliikennejärjestelmän vian takia.
Yleislakko pysäyttänyt liikenteen Belgiassa
Belgian maanantainen yleislakko alkoi jo ennakkoon sunnuntai-iltana, kun Eurostar- ja Thalys-luotijunat jäivät asemalle.
Kansainvälisen liikenteen Eurostar ja Thalys sekä Belgian kaupunkien väliset intercityjunat palannevat täyteen liikenteeseensä vasta tiistaina puolilta päivin.
Liikenne on pysähtynyt myös Charleroin lentokentällä Etelä-Belgiassa, ja Brysselin kentän kansainvälisiin lentoihin odotetaan maanantain aikana pahoja viivästyksiä.
Spanairin konkurssi pysäyttänyt lentoja
Lentoyhtiö Spanair on lopettanut toimintansa myöhään perjantaina, yhtiö kertoo lausunnossaan. Lentoyhtiötä rahoittanut Katalonian aluehallinto ei kyennyt rahoittamaan sitä enempää.
Lennot pysähtyivät iltayhdeltätoista Suomen aikaa. Espanjan viranomaiset vaativat lausunnossaan, että lentoyhtiö täyttäisi velvollisuutensa matkustajia kohtaan.
Spanair lentää myös muun muassa Suomesta ulkomaille.
El Pais -sanomalehden mukaan lentojen peruuntuminen vaikuttaa 22 000 matkustajaan pelkästään tänä viikonloppuna. Yli 200 lentoa on peruttu viikonlopun aikana. Espanjalaisviranomaiset yrittävät selvittää, kuinka matkustajat saataisiin määränpäihinsä.
Lentoyhtiö ohjeisti lipun ostaneita asiakkaitaan kääntymään nettisivunsa puoleen.
Spanairin kotikenttä on ollut Barcelona, ja se on lentänyt 19 kotimaiseen ja 24 ulkomaiseen kohteeseen. (YLE)
Belgia varautuu maanlaajuiseen 24 tunnin yleislakkoon 29.1. klo 22 alkaen
Belgiassa varaudutaan maanlaajuiseen 24 tunnin yleislakkoon 29.1. klo 22 alkaen. Lakko koskee sekä julkisen että yksityisen sektorin työntekijöitä.
Lakon tarkat vaikutukset esimerkiksi Brysselin lentokentän toimintaan eivät ole vielä tiedossa, mutta lakon odotetaan vaikuttavan liikenteeseen huomattavasti. Maassa matkustavia muistutetaan mahdollisista ruuhkista sekä siitä, että lentokentälle on syytä lähteä tavallista aiemmin, sillä lakon aikaan takseja on vaikea saada.
Lakon odotetaan katkaisevan myös kansainvälisen junaliikenteen. Junat saattavat lakata kulkemasta jo edellisillasta alkaen.
Belgiassa ei yleislakon aikaan suunnitella taattavan tiettyä perustason julkisen liikenteen palvelua, kuten esimerkiksi Italian ja Portugalin tapauksissa.
Lufthansa aloittaa lennot Helsingistä Düsseldorfiin
Lufthansa lentää 25.3.2012 alkaen päivittäin Helsingistä Düsseldorfiin. Lufthansan uusi aikataulu tarjoaa eniten lentoyhteyksiä Suomesta yhtiön historiassa.
Uusi päivittäinen lento Helsingistä Düsseldorfiin täydentää Lufthansan lentotarjontaa Suomesta Saksaan 25.3.2012 alkaen. Päivittäinen reitti lennetään Boing 737-500-koneella. Lennot vahvistavat Lufthansan Suomen tarjontaa ja ovat jatkoa äskettäin esitellyille 3.6.2012 alkaville päivittäisille lennoille Berliiniin.
Pääkaupunkiseudun junaliikenne myöhästelee lumen takia
Lähijunaliikenne pääkaupunkiseudulla myöhästelee lumen takia. Ongelmia aiheuttaa junien ovien väliin pakkautuva lumi.
VR pyytää lähijunien matkustajia varautumaan 5¿20 minuutin myöhästymisiin. Eniten myöhässä ovat M-junat. Myös vuorojen peruutukset ovat mahdollisia.
Kaukojunaliikennettä Kouvolan ja Lahden välillä puolestaan on haitannut tekninen vika. Muutama taajamajuna asemien välillä on peruttu. (HS)
Iberia perunut jälleen lentojaan
Iberia on jälleen joutunut peruuttamaan lentojaan lakkoilun vuoksi. Tällä kertaa peruutukset ajoittuvat tammikuun 25., 27. ja 30. päivälle.
Lakkoilun taustalla on lentäjien vastustus Iberian suunnitelmalle perustaa uusi Euroopan lentoihin keskittyvä Iberia Express -lentoyhtiö.
Flybe aloittaa lennot Helsingistä Kajaaniin
Halpalentöyhtiö Flybe aloittaa lennot Kajaanin ja Helsingin välillä 1. maaliskuuta. Reitillä lennetään enimmillään kolme päivittäistä meno-paluu-lentoa.
Flybe tarttui reittiin kun lentoyhtiö Finnair lakkautti Kajaani-Helsinki-reitin. Flybe on ottanut muitakin Finnairin ennen operoimia reittejä itselleen. Flybe jatkoi lokakuun lopulla Finnairin aiemmin lentämää Jyväskylä-Helsinki-reittiä.
Intian viisumeja ei myönnetä 26.1.
Intian konsulaatti ja viisumeita välittävä Indo-German Consultancy services (IGCS) Oy ovat suljettuina 26.01.2012.
Lennot myöhässä lumisateen takia Helsinki-Vantaalla
Lumisade myöhästyttää lentoja Helsinki-Vantaan lentokentällä. Finnairin viestinnästä kerrottiin puoli kahdeksan aikaan aamulla, että yhtiön koneet ovat myöhässä keskimäärin tunnin verran.
VR:n liikenteenohjauksen mukaan junat eivät ole toistaiseksi olleet myöhässä muutamaa yksittäistä tapausta lukuun ottamatta.
Sääennustuksen mukaan lumisateet ovat voimakkaimmillaan aamun ja aamupäivän aikana.
Päivän mittaan lunta sataa suurimmassa osassa maan etelä- ja keskiosia. Ajokeli on aamutunteina ollut huono. Pohjoisessa ajokeli pysyy hyvänä.
Amadeus-järjestelmässä varattavissa jo yli 250 000 hotellia
Matka-alan johtava teknologiakumppani Amadeus on solminut merkittävän sopimuksen hotellitukkuri HRS:n (Hotel Reservation Service) kanssa. Sopimuksen myötä HRS:n hotellitarjonta on ensimmäistä kertaa saatavilla globaalin jakelujärjestelmän (GDS) kautta, mikä tehostaa hotellivaraamista merkittävästi. Kevään 2012 aikana Amadeus-järjestelmää käyttävät matkatoimistot ja yritykset ympäri maailman voivat varata saman järjestelmän kautta jopa 250 000 eri hotellia, mukaan lukien 50 000 hotellia, jotka pystyi aiemmin varaamaan ainoastaan HRS:n kautta.
Amadeus on myös SMT:n teknologiakumppani.
Lontooseen kaavaillaan uutta suurta lentokenttää
Lontoon pormestari Boris Johnsonin kolmen vuoden takainen ehdotus uudesta kansainvälisestä lentokentästä on herättänyt uudelleen kiinnostusta Britanniassa.
Johnson ehdotti vuonna 2008, että Lontoon lentokenttien - etenkin Heathrow'n - paineita helpotettaisiin rakentamalla Thamesjoen suistoalueelle uusi kansainvälisen liikenteen lentokenttä.
Uusi kenttä olisi monien mielestä parempi ratkaisu kuin Heathrow'n kentän lisäkiitotie.
Heathrow on väärässä paikassa ja liian ahdas, Johnson sanoo. Hän ei kannata myöskään Lontoon muiden kenttien laajentamista. (YLE)
Finnairin Joensuun-lentojen aikatauluja uudistetaan
Finnairin Joensuun-lentojen aikataulut uudistuvat 2.helmikuuta. Jatkossa aikaisin aamuvuoro Joensuusta Helsinkiin lähtee jo kello 6.00. Nykyisten aikataulujen mukaan aamun ensimmäinen kone nousee Onttolan kentältä kohti Helsinkiä kello 6.50.
Finnairin mukaan aikataulumuutos parantaa mahdollisuuksia jatkaa Helsingistä eteenpäin jatkolennoille. Päivän viimeinen iltalento Helsingistä Joensuuhun lennetään helmikuun 2. päivästä alkaen entistä myöhemmin. Lento lähtee uuden aikataulun mukaisesti Helsingistä 23.40. Nykyisen aikataulun mukaan illan viimeinen lento lähtee Helsingistä kello 20.25.
VR:n junien kulkua voi seurata matkapuhelimella
VR:n Junat kartalla -junanseurantapalvelua voi nyt käyttää myös älypuhelimilla.
Palvelu toimii jo iPhone- ja Windows Phone 7 -puhelimissa. Android-versio tulee asiakkaiden käyttöön lähiaikoina.
Junat kartalla -palvelun kautta asiakkaat voivat seurata junien kulkua reaaliaikaisesti. Junien kulkutietoja voi hakea myös aseman perustella, ja mahdollisuutena on hakea reittiohjeet lähimmälle juna-asemalle kävellen tai autolla. Kulkutiedot perustuvat junien GPS-paikannukseen.
Kesällä avattuun VR:n nettisivujen Junat kartalla -palveluun on tehty parannuksia asiakkaiden ehdotusten pohjalta, ja palvelun valmis versio on avattu.
Junien kulkusuunnan näkee nyt palvelusta kätevästi nuolten avulla. Asiakas voi halutessaan himmentää taustalla olevaa karttaa, jotta junan kulkutiedot näkyvät paremmin. Palvelussa voi myös valita, haluaako tarkastella lähi- vai kaukojunien kulkua.
Junat kartalla -palvelua voi käyttää VR:n nettisivuilla
Mobiilisovelluksen voi ladata VR:n nettisivuilta
Kiinan konsulaatti suljettu 23.-25.1.2012
Kiinan konsulaatti on suljettuna eikä käsittele viisumihakemuksia 23.1. - 25.1. kiinalaisen uuden vuoden juhlapyhien vuoksi.
AirAsia X lopettaa lennot Eurooppaan ja Intiaan
Malesialaislentoyhtiö AirAsia X on ilmoittanut lopettavansa lennot Eurooppaan ja Intiaan kotikaupungistaan Kuala Lumpurista korkeiden verojen ja polttoainehintojen vuoksi.
AirAsia X will jatkaa operointia päämarkkina-alueillaan Australiassa, Kiinassa, Taiwanissa, Japanissa ja Koreassa, yhtiöstä kerrotaan.
Air Asia X':n vetäytymisilmoitus tuli pian sen jälkeen, kun EU päätti uudesta päästökauppadirektiivistä.
AirAsia X kertoi lopettavansa lennot Mumbaihin tammikuusta, kun puolestaan New Delhiin, Lontooseen ja Pariisiin suuntautuvat lennot jatkuvat maaliskuuhun saakka.
AirAsia X on erillinen yhtiö AirAsiasta, vaikka niillä on sama perustaja ja omistuspohja.
Uusia lentoreittejä Suomesta
Helsingistä Eurooppaan suuntautuva reittiverkosto laajenee, kun Blue 1 aloittaa suorat lennot Bolognaan ja Budapestiin. Kaksi viikottaista suoraa lentoa Budapestiin ja Bolognaan alkavat 2. kesäkuuta. Kahden uuden reitin lisäksi Blue1 jatkaa liikennöintiä jo tuttuihin kesäkohteisiinsa. Pidentynyt lentokausi Nizzaan alkaa 31.maaliskuuta jatkuen vuoden loppuun saakka. Blue1:n reittikohteet kesällä 2012:
Ateena, alkaen 5. toukokuuta
Bologna alkaen 2. kesäkuuta
Budapest alkaen 2. kesäkuuta
Dubrovnik alkaen 4. toukokuuta
Edinburgh alkaen 29. huhtikuuta
Marseille alkaen 2. kesäkuuta
Nizza alkaen 31. maaliskuuta
Pula alkaen 2. kesäkuuta
Split alkaen 30. huhtikuuta
airBaltic lentää tulevalla kesäkaudella yli 50 kohteeseen kuudelta paikkakunnalta Suomesta. Riiasta avautuvat yhteydet Eurooppaan, Lähi-Itään, Venäjälle sekä Keski-Aasiaan. Kesäkohteet Ateena, Nizza, Venetsia, Bari, Simferopol, Odessa ja Chisinau jatkavat myös ensi kesänä vaihtoyhteyksillä Riian kautta. Kesäkaudella 2012 vuoroja lisätään Muncheniin, Zurichiin ja Wieniin. Lähi-Idässä Dubain lennot jatkuvat aina 14. huhtikuuta asti ja alkavat uudestaan talvikaudella 2012-13, Tel Avivin lennot jatkuvat myös kesäkaudella 5 viikottaisella lennolla. Keski-Aasiassa operoidaan Bakuun ja Tashkentiin.
airBalticin yhteydet Suomesta:
Helsingistä 7 päivittäistä lentoa Riikaan
Oulu-Riika & Oulu-Turku 5 x viikossa
Turku-Riika & Turku-Oulu 5 x viikossa
Vaasa-Riika & Vaasa-Uumaja 4 x viikossa
Lappeenrannasta 4 x viikossa Riikaan
Tampereelta 4 x viikossa Riikaan
Rovaniemi-Riika lennetään talvikaudella 1.11-31.3. välisena aikana
Savusumu perui lentoja Pekingissä
Pekingissä jouduttiin tiistaina peruuttamaan kymmeniä kansainvälisiä lentoja kaupungin yllä olevan paksun savusumun takia. Monet lennot olivat lisäksi myöhässä. Kaikkiaan savusumu sotki yli 150 lennon aikatauluja.
Kiinan meteorologian laitoksen mukaan näkyvyys Pekingissä oli paikoitellen vain pari sataa metriä.
Suomessa lanseerattu uusi lentokenttävero
Finavia on ottanut käyttöön uuden lentokenttäveron, jolla peritään niin kutsuttua valvontamaksua (Air Transport Supervision Charge). Uusi vero koskee kaikkia Suomen lentokentiltä lähteviä matkustajia alle 2-vuotiaita sylilapsia lukuun ottamatta.
Maksun suuruus on 1,20 euroa per matkustaja. Samanaikaisesti vanhat lentokenttäverot laskivat hieman, joten kokonaisvero ei muutu merkittävästi.
Malediiveien lentokenttämaksun kerääminen keskeytetty
1. joulukuuta 2011 ilmoitettu Malediivien lentokenttäviranomaisten uusi lentokenttämaksukäytäntö on toistaiseksi peruttu.
Maksun kerääminen oli tarkoitus aloittaa suoraan kaikilta maasta poistuvilta matkustajilta 1.1.2012 alkaen. ECTAA:sta eilen saadun tiedon mukaan maksun täytäntöönpano on nyt toistaiseksi keskeytetty.
Iberian lentäjät pistelakkoon 9.1. ja 12.1.
Espanjalaislentoyhtiö Iberia ilmoittaa lentäjiensä pistelakosta maanantaina 9.1. ja keskiviikkona 12.1.2012.
Lentoyhtiön mukaan lakko tulee perumaan ja myöhästyttämään lentoja kyseisinä päivinä. Lisätietoja lakon vaikutuksista lentoihin yhtiön nettisivuilla.
Blue1 keskittyy palvelemaan liikematkustajia Pohjoismaissa
Blue1 uuden strategian myötä keskittyminen pohjoismaisiin lentokohteisiin jatkuu. Tämän seurauksena Helsinki - Bryssel ja Helsinki – Zürich lennot lopetetaan tammi-helmikuun aikana. Iltavuoro Zürichiin perutaan 23.1. alkaen, mutta päivittäinen aamuvuoro jatkuu 26.2. asti. Toinen päivittäinen lento Brysseliin poistuu ohjelmasta ja koko reitti lopetetaan 30.1.
Finnairin Kanta-asiakkaille uusia Plus-tasoja
Finnairin kanta-asiakkaita palkitaan yritysuskollisuudesta tulevaisuudessa vielä entistäkin paremmin, kun käyttöön otetaan uudet Lifetime-tasot. Finnair Plussan Lifetime-tasot on suunnattu Finnairin kaikkein uskollisimpia ja eniten lentäviä kanta-asiakkaita varten.
Lifetime-tason saavuttaminen merkitsee jonkin nykyisen tason ja sen kulloinkin voimassa olevien etujen lukitsemista, ikään kuin astumista lasilattialle, jonka alapuolella oleville tasoille ei voi enää tipahtaa. Uudet Lifetime-tasot tulevat olemaan Lifetime Silver, Lifetime Gold ja Lifetime Platinum, joiden pisterajat ovat yksi, kolme ja viisi miljoonaa AY- tai oneworld-lennoilta kerättyä tasopistettä.
Intian viisumihakemukseen tarkennuksia
Intian viisumikeskus muistuttaa, että vuoden alusta viisumikeskus ei ota vastaan vaillinaisia tai virheellisesti täytettyjä viisumihakemuksia. Tärkeimmät huomioitavat seikat ovat:
viisumihakemuksessa on kaikki tiedot oltava täsmällisesti samassa muodossa kuin hakijan passissa
hakemukseen on liitettävä värikuva (koko 5 x 5 cm)
hakemuskaavakkeet on allekirjoitettava kahteen kohtaan (kuvan alle ensimmäisellä sivulla sekä aivan lomakkeen loppuun)
jokaisen hakemuksen liitteeksi tarvitaan kopio voimassaolevasta matkavakuutuksesta
Finnairin kaukolentojen maksulliset Exit- paikat varattavissa SMT:stä
Finnair on jo jonkin aikaa tarjonnut omilla internet- sivuillaan maksua vastaan mahdollisuutta varata etukäteen mannertenvälisten reittilentojen turistiluokkaan paikan varausuloskäynnin kohdalta. Suomen Matkatoimistossa tämän lisäpalvelun myynti alkoi 27.12.2011. Exit-rivillä olevat paikat voi varata Finnairin liikennöimille meno- ja paluulennoille Bangkokiin, Delhiin, Hongkongiin, Nagoyaan, New Yorkiin, Osakaan, Pekingiin, Shanghaihin, Singaporeen, Souliin ja Tokioon sekä toukokuussa avattavalle Chongqingin-reitille. Paikan varaus maksaa 60 euroa. Finnair Plus Platinum -jäsenet voivat edelleen varata exit-paikan ilmaiseksi matkavarauksen yhteydessä.
Varauloskäyntien kohdalla olevat tilavammat istuinpaikat ovat varattavissa matkustajille, jotka täyttävät kyseisille paikoille liittyvät turvallisuusmääräykset. Paikkoja varatessaan matkustajan on vahvistettava, että matkustaja
- on täyttänyt 12 vuotta
- puhuu ja ymmärtää joko suomea tai englantia
- ei ole liikuntarajoitteinen eikä raskaana
- ei matkusta sylilapsen kanssa.
Paikat vahvistetaan lopullisesti lähtöselvityksen yhteydessä. Mikäli lähtöselvityksessä tai myöhemmin havaitaan yllä mainittuja turvallisuusmääräyksiä koskeva rikkomus, se johtaa istuinpaikan muuttamiseen ilman oikeutta lisäpalvelusta maksetun hinnan palautukseen.
Lentoyhteydet Joensuusta Helsinkiin paranevat
Finnair tuo helpotusta Joensuusta maailmalle lähteville matkustajille helmikuun alusta 2012 alkaen. Aamuvuoro (AY500) Joensuusta lähtee arkisin klo 6 ja saapuu Helsinkiin klo 6.50. Iltavuoro (AY499) liikennöi maanantaista torstaihin sekä sunnuntaisin klo 23.40 - 00.30 (+1).
Iberian lakon toinen päivä edessä huomenna
Espanjalaislentoyhtiö Iberian kaksipäiväisen lentäjien lakon toinen päivä on huomenna torstaina 29.12.
Lentäjät vastustavat lakolla Iberian päätöstä aloittaa liikennöinti uudella halpalentoyhtiöllä, Iberia Expressillä. Iberian johdon mukaan uusi yhtiö ei vaikuttaisi lentäjien työtilanteeseen eikä palkkaukseen ja se pitää lentäjien lakkoa laittomana.
Lakkopäivinä useita lentoja joudutaan perumaan ja monien vuorojen odotetaan myöhästyvän aikatauluistaan. Iberia myöntää lakkopäivinä lentäville mahdollisuuksia lippumuutoksiin, lipputyypistä huolimatta.
Tarkemmat tiedot löytyvät yhtiön omalta nettisivuilta osoitteesta www.iberia.com.
Lakon vaikutuksista lentoihin voi lisäksi lukea täältä.
Junaliikenne osittain poikki tänäänkin
Tampereen ja Turun väliset kaukojunavuorot korvataan toistaiseksi linja-autoilla, kertoo VR. Lisäksi aamun kaukojunavuoroja perutaan joko kokonaan tai tietyiltä rataosuuksilta. Yksi vuoro perutaan väliltä Pori-Tampere, Joensuu-Helsinki ja Kouvola-Kuopio. Rantaradan junaliikenne jatkuu sen sijaan normaalisti.
Suurin osa perutuista vuoroista korvataan linja-autokuljetuksilla. Matkustajien kannattaa varautua myöhästymisiin. (HS)
Junaliikenne yhä osittain poikki
Myrskyn jälkeiset raivaustyöt ja sähkönsaantiongelmat estävät vielä tänään joitain kaukoliikenteen junia kulkemasta.
Junat eivät pääse raiteille rataosuuksilla Tampereelta Poriin, Toijalasta Turkuun ja rantaradalla Kirkkonummen ja Turun välillä. Matkustajajunia korvataan VR:n mukaan pääasiassa busseilla.
Liikenneviraston mukaan lähijunat kulkevat normaalisti.
Viat saataneen arvion mukaan korjatuiksi Tampereen ja Porin välillä sekä Kirkkonummelta Turkuun vielä tänään. Korjausarvio Toijalan ja Turun väliselle osuudelle selviää myöhemmin. (HS)
Maanjäristys sulki lentokentän Uuden-Seelannin Christchurchissa
Uuden-Seelannin toiseksi suurimman kaupungin Christchurchin lentokenttä jouduttiin sulkemaan kaupungin lähellä sattununeen 5,8 magnitudin maanjäristyken jälkeen viime yönä Suomen aikaa.
Maanjäristys Uudessa-Seelannissa
Christchurchin aluetta on ravistellut kaksi maanjäristystä. Christchurchin kansainvälinen lentokenttä on suljettu, samoin puhelin- ja sähkölinjat ovat monin paikoin poikki.
Yleislakko häiritsee matkustusta Belgiassa
Belgiassa on alkanut 24 tuntia kestävä, maanlaajuinen julkisen sektorin lakko. Lakolla vastustetaan hallituksen päätöstä nostaa varhaiseläkkeen ikärajaa 55 vuodesta 58 vuoteen.
Lakkoon osallituvat muun muassa rautatietyöläiset ja julkisten kulkueuvojen kuljettajat, minkä vuoksi lakon vaikutukset saattavat näkyä myös lentoaikatauluissa Brysselin kansainvälisellä lentokentällä.
Blue1 avaaa useita uusia lentoreittejä Suomesta
Lentoyhtiö Blue1 aikoo avata useita uusia lentoreittejä Suomen maakuntakeskuksista Pohjoismaihin.
Suorat lennot Kööpenhaminaan aloitetaan muun muassa Kittilästä, Kuopiosta, Lappeenrannasta, Oulusta, Turusta ja Vaasasta. Suora reitti Tukholmaan aukeaa muun muassa Kokkolasta, Oulusta ja Porista.
Jo nyt Blue1 lentää Kööpenhaminaan suoraan Helsingistä ja Tampereelta sekä Tukholmaan näiden kahden lisäksi Vaasasta ja Turusta. (HS)
Etihad Airwaysille 29,2 prosentin omistus airberlinistä
Arabiemiirikuntien kansallinen lentoyhtiö Etihad Airways on ottanut haltuunsa 29,2 %:n omistusosuuden airberlinistä. Etihadista tuli näin airberlinin suurin yksittäinen omistaja.
Airberlin avaa tammikuun 15. päivä lennot Berliinistä (TXL) Abu Dhabiin neljästi viikossa. Etihad lentää entuudestään jo Frankfurtiin, Müncheniin ja Düsseldorfiin.
Yhdessä yhtiöt tarjoavat mittavan codeshare-verkoston 239 kohteeseen 77 maassa.
Myös kanta-asiakasohjelmat, airbelinin Topbonus ja Etihad Airwaysin Guest yhdistyvät 15. tammikuuta 2012 alkaen, jolloin pisteiden keruu ja loungejen käyttö on mahdollista huolimatta yhtiöistä.
Saavu lentoasemalle ajoissa erityisesti 22.-23.12.
Tänä vuonna Helsinki-Vantaan lentoliikenteen vilkkaimmat hetket jouluviikolla ajoittuvat torstai- ja perjantaiaamuihin 22.–23. joulukuuta.
Matkustajia pyydetään tulemaan lentoasemalle ajoissa, kun lento lähtee aamulla kello 6.30–9.00.
Riittävästi aikaa on varattava varsinkin silloin, jos mukana on ruumaan meneviä matkatavaroita.
Osa lentoyhtiöistä tarjoaa mahdollisuuden tuoda matkatavarat kentälle jo edellisenä iltana.
Lufthansa tiedottaa lentomuutoksista tekstiviestillä
Joulukuusta alkaen Lufthansan matkustajat ovat saaneet tiedot esimerkiksi lentojen myähästymisistä tai peruuntumisista tekstiviestillä. Näin
matkustajilla on ollut jo ennen kentälle lähtöä mahdollista muuttaa suunnitelmiaan uuden lentoaikataulun mukaan.
Jotta palvelun hyöty tavoittaisi kaikki yhtiön lennoilla matkustavat, on tärkeää syöttää matkapuhelinnumero oikein varauksia tehdessä.