tapahtuma-asiakas

Wacra Conference 2016
20.10.2016 12:29
Maailman lentoyhtiöiden asiakassuhteista vastaavat päälliköt kokoontuivat Helsinkiin elokuun lopussa, kun Finnair isännöi ensimmäistä kertaa WACRAn (Worldwide Airline Customer Relations Association) vuotuista konferenssia. Niinpä sitten SMT:n tapahtumatiimissä soi puhelin. Lue lisää yhteistyöstämme kansainvälisen konferenssin järjestelyissä.
Suomalainen Kirjakauppa
13.9.2016 12:29
Viime vuoden lopulla Suomalainen Kirjakauppa päätyi monelle muullekin yritykselle tutun tilanteen eteen: omia resursseja tapahtumien järjestämiseen ei enää ollut. - Meidän piti päättää, hankimmeko oman työkalun ilmoittautumisten hallintaan ja jonkun sitä käyttämään vai ulkoistammeko tapahtumajärjestelymme, hallintojohtaja Pirjo Hämäläinen kuvailee. SMT tuli apuun.
BlueNordic
8.9.2016 12:29
Pohjoismaiden asiantuntijat kokoontuivat touko-kesäkuun vaihteessa Helsinkiin BlueNordic-konferenssiin. - Isohkoa tapahtumaa tehtiin tiukalla aikataululla, jolloin ammatillinen osaaminen tuli tarpeen, projektivastaava Eero Mikkola Lukesta kuvailee. - Valitsimme SMT:n kumppaniksemme, koska sillä oli lupaavin hinta-laatusuhde, mutta myös siksi, että kokeneena tapahtumajärjestäjänä se oli turvallinen vaihtoehto.
Huuhkajat
5.6.2016 12:29
Kun Huuhkajat matkustavat, ei yllätyksille ole sijaa. Kaiken tulee olla viimeisen päälle suunniteltua ja mietittyä, jotta pelaajat voivat keskittyä tuleviin otteluihinsa. Palloliiton maajoukkuepäällikkö Lennart Wangel kertoo, miten Huuhkajien huipputiimi on tien päällä.
11.10.2015 15:29
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ja SMT ovat tehneet yhteistyötä AMKEn ulkomaan opintomatkoissa jo yli kymmenen vuoden ajan.
10.10.2015 11:12
Lokakuussa Abloy kokosi kansainväliset maahantuojansa sekä suomalaiset jälleenmyyjänsä kahteen suureen konferenssiin Lontooseen. Käytännön järjestelyt aina kartoituksesta kokoustekniikkaan ja mainoslakanoista gaalakampauksiin hoiti SMT:n Tapahtumat ja kokoukset -tiimi.
10.10.2015 11:07
Piilotettu osaaminen keräsi kansainvälisiä osallistujia Helsingin Marina Congress Centeriin kesäkuussa 2014. Kokouksen osallistujien hallinnoinnista, nettisivuista ja käytännön järjestelyistä vastasi SMT:n tapahtumatiimi. Helena Kähkönen CIMOlta jakaa parhaat ideansa ja kokemuksensa.
9.10.2015 18:06
Ennen kuin Suomen Leijonat ovat perillä kisapaikalla taistelemassa voitosta, on taustalla ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Millaista on liikematkustajan arki, jos salkkumiehen sijasta reissussa onkin jääkiekkojoukkue huoltojoukkoineen ja tavaroineen? SMT tukee pitkäaikaista asiakastaan ja kumppaniaan Suomen Jääkiekkoliittoa tässä.
9.10.2015 17:57
Fortumilla on ollut käytössä strateginen tapahtumienhallintaohjelma vuodesta 2012. Ostopäällikkö Anette McCarthy kertoo, millaisen taipaleen he ovat kulkeneet tähän mennessä ja mitä etuja sillä saavuttaneet.
9.10.2015 17:50
Lähes tuhat nuorta parillakymmenellä eri lennolla, kolme telttasaunaa merikonteissa ja kavereita 150 eri maasta. Tunnuslauseena Wa. Mikä se on?

Pages

Subscribe to tapahtuma-asiakas